Mökinturvajoukot valvoo! – Etäohjattava riistakamera

Mitä kaikkea kesämökillä voikaan tapahtua itse sieltä pois ollessamme?

Vastauksia tähän löytyy useita joista käsittelemme muutamia yleisimpiä.

VALVONTA

Kesämökit ovat nykyisellään kuin hyvinvarustelluita omakotitaloja. Niihin talvehtimaan jätetty omaisuus ei useinkaan ole pieni koska lähes kaikki uudet kesämökit ovat valmistettu talviasuttaviksi kaikilla mukavuuksilla. Arvotavara talvehtii mökin lämmössä erinomaisen hyvin! Ongelmaksi viimevuosina on muodostunut se tosiseikka, että myös pitkäkyntiset tietävät arvotavaran jätettävän mökille kesälomien vieton jälkeen.

EU:n rajojen avautuminen on tehnyt helpoksi kuuman tavaran maasta ulosviennin kylmemmille markkinoille jossa tavaralla ei ole haku päällä. Siellä se voidaan helpommin myydä pienemmällä kiinnijäämisriskillä. Pitkäkyntiset aktivoituvat erityisesti syksyllä iltojen hämärtyessä, mutta härskeimmät keikat tehdään keskellä kirkasta päivää kun ennalta kellotettu omistajan kauppareissu alkaa.

Kesämökin omistajan tilannetta parantaa huomattavasti mikäli kiinteistöön on asennettu hälytinjärjestelmä josta tieto siirtyy mökkiä valvovalle taholle. Usein kiinteästi asennettu hälytinjärjestelmä on käytössä vain sisätiloissa jolloin pihapiirin tapahtumat jäävät huomiotta. Sisätiloihin kiinteästi asennettu järjestelmä saattaa olla kallis asennettuna ja pitkäkyntiset voivat etukäteen käydä merkkaamassa mistä hälytinjärjestelmän sensorit mökiltäsi löytyvät. Valvontaa voidaan edullisesti tehostaa, mikäli pihapiiriin tai kesämökin alueelle on asetettu etäohjattava riistakamera. Etäohjattava riistakamera on helposti paikkaa vaihtava ulkotiloissa viihtyvä lähettävä riistakamera, joka toimii teleoperaattorin verkossa mobiililaitteen tavoin. Kun etäohjattava riistakamera havaitsee lämpöliikkuvan kohteen kameran etupuolella, se ottaa kuvan ja lähettää sen valvovan tahon matkapuhelimeen esim sähköpostitse. Sähköpostitse kuvaviestiä lähettävä riistakamera toimii kiinteällä kuukausihintaisella nettiliittymällä halvimillaan n. 4e/kk maksulla tai ns PrePaid liittymällä. Pieni hinta, suuri etu!

Etäohjattava riistakamera kestää suomen pihaoloja ja sen etuna pienen koon lisäksi on sen liikuteltavuus. Sen paikkaa voidaan helposti vaihtaa mikäli kesällä pihaan pyöräilee puolalainen taidekauppias ilman tauluja. Parhaimmillaan etäohjattava riistakamera voidaan asettaa talon seinään räystään alle hieman korkealle suojaan jolloin siihen ei käsipelillä ylety. Etäohjattavan Uovision riistakameran voit sammuttaa etäkomennolla pois päältä kun saavut itse paikalle jolloin se ei kuvaa turhaan omia mökkitouhujasi. Kun poistut itse mökiltä, lähetä kameralle uusi komento jolloin se menee takaisin päälle ja valvonta alkaa. Kotitekoinen linnunpönttö on myös oivallinen piilopaikka kameralle. Tehokkainta on mikäli lähettäviä riistakameroita on sijoitettu kesämökille kaksi. Toinen valvoo pihapiiriä ja toisen voi sijoittaa mökin sisään. Ulos sijoitettu kamera kun kuvaa riistaeläimetkin; jänikset, ketut, oravat jne. Tällöin on hyvä kun toinen kamera varmistaa selustan mökin sisältä, jossa eläimiä harvemmin on. Mökin sisäpuolelle sijoitettu riistakamera voidaan kytkeä verkkovirtalaitteen avulla mökin sähköjärjestelmään.

Riistakameroihin on saatavilla myös jännitteenalennin kaapeli jonka avulla se voidaan kytkeä aurinkosähköjärjestelmään. Paristot voivat olla kameran sisällä mikäli tulee esim sähkökatkos jolloin kamera siirtyy automaattisesti paristokäyttöön. Sisätilossa olevaa etäohjattavaa riistakameraa voidaan käyttää myös mökin sisälämpötilan valvontaan.

Kameralta pyydetyssä kuvassa näkyy tilassa vallitseva lämpötila. Mikäli hankit etäohjattavan riistakameran joka lähettää kuvat sähköpostiisi paikan päältä lähes viiveettä, tarkasta kotivakuutuksesi. Vakuutusyhtiöt ovat tässäkin asiassa ajantasalla. Useat kotivakuutuksia tarjoavat yritykset antavat joko esim -2% alennusta kotivakuutushinnastaan tai sinun ei tarvitse maksaa omavastuuta jos lasi helähtää ja jotain sattuu.

Etäohjattava riistakamera voidaan viedä paikan päälle jo rakennuksen aloittamisen rakennusvaiheessa, jolloin kaikki omaisuus on enemmän tai vähemmän taivasalla. Valvonta saadaan pienellä vaivalla edullisesti heti käyntiin jo rakennusvaiheessa!

LUONNONOLOSUHTEET

Viimevuosina myrskyisämpään suuntaan muuttuneet luonnonolosuhteet ovat tuoneet luoksemme jokavuotiset myrskyt erityisesti syksyllä ja talvella. Myrskyt repivät mökkien kattoja tai saattavat kaataa puita piharakennusten tai kulkuneuvojen päälle. Myrskytuhojen toteaminen olisi aina suositeltavaa tarkastaa heti pikimmiten koska sateet ja kylmyys saattavat aiheuttaa lisävahinkoja rakennuksissa. Pitkät välimatkat saattavat aiheuttaa tarkastusmatkan siirtymisen viikonlopulle tai seuraavaan lomapäivään. Ensiapuna pikatarkastukseen voidaan käyttää etäohjattavaa riistakameraa jolta voidaan tarpeen vaatiessa helposti tilata kuva tekstiviestillä. Pihapiiriin sijoitettu kamera ottaa kuvan ja näyttää pihapiirin maiseman josta voidaan paikan päältä saapuvan kuvan avulla todeta pikainen tilannekatsaus. Alustaviin toimenpiteisiin voidaan tarvittaessa ryhtyä heti ja voitt nukkua yösi rauhassa.

KIINTEISTÖN HOITO

Kesämökin tarkoitus ei ole olla työleiri joten sinnehän ei kannata nurmikkoa istuttaa. Mikäli kuitenkin perhesovun säilyttämiseksi kyseinen viikkotyö on miehelle hankittu, niin senkin tilanteen kehittymistä voi tarkkailla etäohjattavan riistakameran avulla. Pikatarkastukseen voidaan käyttää etäohjattavaa riistakameraa jolta voidaan tarpeen vaatiessa helposti tilata kuva tekstiviestillä. Pihapiiriin sijoitettu kamera ottaa kuvan ja näyttää pihapiirin maiseman josta voidaan paikan päältä saapuvan kuvan avulla todeta ruohon pituus.

Vinkki: riistakameran etupuolelle keskelle kuvausaluetta nurmikolle voidaan jättää  esim vedellä täytetty olutpullo pystyasentoon. Voit helposti tarkkailla missä kohden etikettiä nurmikon yläraja hipoo. Ja mikäli naapurimökin isäntä tulee poissaollessasi paikalle omalle tarkastuskäynnilleen, tuskin hän ohittaa olutpulloa jolloin saat kuvan tuostakin tilanteesta. Saapunut kuva kannattaa tulostaa ja tiputtaa vähin äänin kyseisen herran postilaatikkoon. Oppiipa hänkin samalla missä kivipyykki on ja asiasta ei tarvitse sen kummemmin puhella. Naapurisopu säilyy jatkossakin.

Samainen etäohjattavan riistakameran käyttötarkoitus toimii myös talvella mikäli halutaan tietää vallitseva lumi ja pakkastilanne ennenkuin lähdetään matkaan. Tällöin kuvassa näkyväksi mittatikuksi kannattaa valita jokin toinen pihapiirin kohde.

IRTAIN OMAISUUS

Kesämökeillä säilytetään erilaisia metsänraivaus ja huoltokoneita vajassa. Moottorikelkka, päältä ajettava ruohonleikkuri ja mönkijä löytyvät jokaisen pitkäkyntisen joululahjalistalta. Puhumattakaan että arvokas vene ja perämoottori lepäävät rannassa. Etäohjattavan riistakameran avulla pysyt selvillä onko joku tullut sisään vajaan ja viemässä omaisuuttasi.

Rantakoivuun tai veneen sisäpuolelle kiinnitetty etäohjattava riistakamera paljastaa onko joku ruuvaamassa erämoottoria parhaillaan irti tai  pöllimässä bensoja tankista.

FIILISTELY

Mobilisoitava ja paikkaa helposti vaihtava etäohjattava riistakamera voidaan viedä mökille tai lapsuusmaisemiin kuvaamaan alati muuttuvaa luontoa. Etäohjattavaa kameraa voidaan käyttää vaikka kesken työpäivän fiilistelytarkoitukseen ja pyytää siltä kuva. On ihana saada kuva mielimaisemastaan ja nähdä miltä siellä näyttää juuri nyt! Näitä kuvia on mukava jakaa ystävienkin iloksi esim omassa Facebookissa.

TILAA UUTISKIRJE TÄSTÄ!
JA SAAT ENSIMMÄISEN TILAUKSEN YHTEYDESSÄ -5% ALENNUKSEN
VAHVISTA
Voit koska tahansa lopettaa uutiskirjeen tilauksen poisto-linkillä uutiskirjeen alaosassa.
- OSTA EDULLISEMMIN JA ÄLÄ UNOHDA TARJOUKSIA!