Pönttötalkoot loppui – Loukkutalkoot alkaa!

Suomessa järjestettiin kevään aikana loistavat pönttötalkoot jossa miljoona uutta pönttöä saivat siivekkäät asukkaat. Paisuvaa lintukantaa verottavat suomen luontoon kuulumattomat terävähampaat. Elokuun alku on sitä vuodenaikaa kun riistanhoitotalkoita voidaan jatkaa loukkupyynnillä. Pienpedot kuten villiminkki, kettu ja supi verotttavat maassamme pesiviä lintukantoja erittäin tehokkaasti vaikuttaen useiden eri lajien esiintyvyyteen. Mikäli pienpetokanta kasvaa, on sillä alueen lintukantaan negatiivinen vaikutus. Venäjältä suomeen levinnyt supi lisääntyy riistakamera havaintojen perusteella ripeästi. Supikoiran pentueessa voi olla jopa 10 nälkäistä kuonoa ruokittavana. Loukkupyynti on jokaisen metsästyskortin omaavan jokamiehenoikeus. Tuota oikeutta tulisi harrastajien käyttää aktiivisesti. Muistaa täytyy että elävänä pyytävä loukku tulee kokea kerran päivässä. Nykyteknologia auttaa ja loukkuvahti on kiireisen ihmisen apuri kertomaan tilanteen maastosta. Loukkuun ei tarvitse pakastimen parasta paistia syötiksi uhrata vaan esim omenaviipale on Supikoiran herkkua!

Minkkiloukku
Minkkiloukku
TILAA UUTISKIRJE TÄSTÄ!
JA SAAT ENSIMMÄISEN TILAUKSEN YHTEYDESSÄ -5% ALENNUKSEN
VAHVISTA
Voit koska tahansa lopettaa uutiskirjeen tilauksen poisto-linkillä uutiskirjeen alaosassa.
- OSTA EDULLISEMMIN JA ÄLÄ UNOHDA TARJOUKSIA!